PÄIVÄKIRJA
27.05.2010
Dusty Oldman Band
No niin, viimein löysin hetken Päiväkirjalle. Eihän tässä ole mennytkään kuin puolitoista vuotta edellisestä kirjoituksesta.
Elämä on mennyt semmoseksi, minkäs teet...
Paljon on ehtinyt tapahtua. Oikeita asioita julkaistiin viime keväänä, nuorin poika syntyi viime vuoden tammikuussa. Olen tehnyt lauluja muille ja muutamat niistä on soineet mukavasti radiossa.
Jossain välissä olemme myös laittaneet alulle bändin, joka sai nimekseen Dusty Oldman Band,aika ilmeisistä syistä. Rokkia veivataan energisesti, vaikka soittajat ovat vanhoja pölyyntyneitä äijiä...
Bändin isä on Jay Havanna, joka tuotti ensimmäisen soololevyni Kipinän -89. Ilahduttavasti Hakkis otti minuun yhteyttä, kun oli miettinyt, kuka laulaisi mielellään 70-lukulaista amerikanrokkia. Olen kiitollinen, että minä pääsin vetämään musaa, joka on mulle läheistä. Olemme tehneet biisit Hakkiksen kanssa kimpassa ja koko bändi on sovittanut. Kokoonpanosta lisätietoja saa, kun DOB:in kotisivut aukeavat piakkoin.
Uusi single on julkaistu ja sen kuulee ainakin Radio suomen Levylautakunnassa 29.5.
Yritän päivittää Päiväkirjaa tästä lähin useammin. Uuden vuoden lupaus mulle tyypillisesti toukokuussa...
Kesää kaikille!
<< TAKAISIN
|
|

 |