Tervetuloa uusituille sivuille!
POJASTA MIEHEKSI - 25 VUODEN
LAULUT
Uusi albumi kokoaa miehen lauluntekijän taipaleen Garbosta
tähän päivään. Lämpimät akustiset sovitukset saavat
vanhemmatkin laulut uudelleen henkiin.
Levyn nimestä Esa toteaa seuraavasti: "Idea tuli siitä, kun
päätin että levyn avausbiisin täytyy olla Poika julman maan,
joka oli Garbon ensimmäinen single. Ja toisaalta levyn ainoa
uusi biisi oli pojalleni tekemä Pieni mies, jonka paikka
tuntui olevan luonnollisesti levyn viimeisenä. Siinähän se
oli koko levyn sisältö: Pojasta mieheksi. Toisaalta monet
lauluntekijät puhuvat lauluistaan lapsina, jotka lähtevät
maailmalle... Niin myös nämä, esim. Poika julman maan, joka
on 25 vuotta sitten kirjoitettu, ovat kasvaneet aikuisiksi."
"En halunnut tehdä pelkkää Best of:ia, vaan makustelin ja
kokeilin biisejä sillä mielellä, että miten ne toimivat mies
ja kitara tyylisesti. Moni suosittu biisi jäi pois, esim.
Rihkamaa ja Kuuma veri, joten tämä ei ole mikään
Parhaat-levy. Tarkoitus on korostaa singer-songwriter
puolta, lauluntekijä kun olen... Muille tekemistäni
lauluista valitsin ne, jotka tuntuivat läheisimmiltä
itselleni.", toteaa Eloranta levyllä valituista lauluistaan.
Infoa levystä Diskografia sivulla [
Katso ]
 |
|
 |
25.01.2011
Esa
SuomiTV:n
Viihdeuutisissa
29.1. klo
19.15
23.01.2011
One night only!Esa Eloranta Encore, vuosimallia -83, soittaa Oulun Pop Historyssa Radisson Blussa
29.1. [
Lue lisää ]
31.10.2010
Uusi cd Pojasta mieheksi
julkaistaan 24.11.2010
05.10.2010
Kuuntele uusi
single "Ikuisesti sun"
Myspacesta. [Kuuntele]
05.09.2010
Uusi cd tulossa tänä
syksynä! Lue lisää
päiväkirjasta. [Lue]
08.08.2010
Katso akustinenversio "Poika
Julman maan" kappaleesta
Yksinäisten illat
-sooloklubin
jatkomeiningeissä.
[
Katso]
27.05.2010
Dusty Oldman Band Radio
Suomen levylautakunnassa
launataina 29.5. klo 13.10.
Lue aiheesta lisää
Päiväkirjasta.
|
|
| |
Levy-yhtiö ja jakelu:

Muualla:
|