UUTISET

::  Uusi levy Bensaa ja kahvia ilmestyy 11.09.2020. Ennakkotilaa levy.

:: Keikoille taas elokuussa. Uusia keikkoja lisätty Keikat-sivulle.

:: Katso video "Elämää sydän säkyneenä"

Bensaa ja Kahvia

”Mä valmis oon, valmis lähtemään
mä valmis oon, valmis aurinkoon
mä valmis oon, valmis elämään
elämää taas”


”Valmis elämään”, toinen sinkkulohkaisu, on uuden Bensaa ja kahvia –levyn avainbiisi. Edellisen eroteemaisen albumin jälkeen kuljetaan eteenpäin pienin askelin.

En ole tietoisesti valinnut omaelämäkerrallista tapaa kirjoittaa lauluja. Se vain tuntuu luontevimmalta. Kirjoittaa siitä, mistä tietää eniten. Jokainen meistä tarvitsee terapiaa ja minulle toimii parhaiten laulujen kirjoittaminen. Jos haluaa tietää, mitä minulle kuuluu, kannattaa kuunnella viimeisin levyni. Tosin kuulumiset tulevat jälkijunassa, johtuen levynteon pitkällisestä prosessista.

Viimeisen parin vuoden aikana olen menettänyt isäni, opetellut elämään itsekseni, ihastunut ja pettynyt. Yrittänyt kuunnella järkeä, vaikka sydän huutelee lujempaa. Miettinyt ja ihmetellyt elämää. Pohtinut yhtä hahmoa ajan jalkoihin jääneellä huoltoasemalla. Käynyt tuulimyllyjä vastaan lauluin ja kitaroin. Luottanut siihen, että löydän rakkauden vielä joskus.

Albumi toteutettiin luottoryhmällä: Jarmo Nikku, Harri Ala-Kojola, Masa Maijanen, Pekka Gröhn ja Roosa Kerkola. Minä ja Pasi Kerkola tuotimme levyn.


  
         Tilaa Levy!



KEIKKAMYYNTI 


Janne Hietanen
044 2093523
Ohjelmatoimisto Dexviihde

www.dexviihde.fi